Maassa maan tavalla

Tyttö heitti näytiksi sorjaa säärtään.

"Ja hyvät on tissit", mies jatkoi. Neitokainen oli paljastanut rintansa. Olin pannut ne merkille jo esityksen aikana. Laajat nännipihat. Jalassa impyellä oli pelkät pikkiriikkiset narut. Juuri ja juuri peittivät. Kiihkeitä tarjouksia sateli, ja tyttönen keikutti lannettaan.

"Neito on tanssimisesta kostea", mies esitteli. "Hiessä jo valmiiksi sieltä."

Rahasta hän sen teki, tyttörukka, ajattelin. Mutta mikäpä minä olin papiksi tai poliisiksi tällä jumalten hylkäämällä maankolkalla. Tyttö oli nätti kuin koru. Ikää en uskaltanut arvailla. Hän pyörähteli edessämme korokkeella, värisytti sulojaan. Silmänluonnit olivat kuin salamaniskuja.

"Terve, tuores pimppi", meklari kuulutti karkeasti ja yleisön joukosta vislattiin. Tarjous nousi taas.

"Tyttö on helläluontoinen, tullut äitiinsä", meklari hehkutti ja yleisö naurahteli. Tyttö heitteli lentosuukkoja äänekkäimpiin pöytiin.

"Isästä en uskalla puhua mitään", meklari innostui. Lisää naurua.

Enää ei Lobergia pidellyt mikään. Häkä oli mennyt päähän ja hän korotti jokaisen tarjouksen jälkeen reilusti omaansa. Vastapuolella, valkopukuisten herrojen pöydässä oli noustu seisomaan. Muut näyttivät luopuvan.

"Varo", kuiskasin Lobergille. "Voivat olla konnia, mahtimiehiä." Mutta Loberg ei kuunnellut. Hän oli kerta kaikkiaan päättänyt voittaa Elenan.

Jouduin lainaamaan Lobergille, ja aikamoisen loven hän tiliin teki ennen kuin pukumiehet istahtivat muristen ja sadatellen paikoilleen. Meklari johdatti meidät yläkertaan, ja Loberg pyysi minut mukaan turvakseen. "Security", hän selitti ynseästi mulkoilevalle meklarille.

Huoneessa oli leveä sänky ja sen päällä värikäs, intiaanikuvioinen peite. Loberg riisuutui oitis, ja tyttö ohjasi hänet sängylle selälleen, hipaisi varovasti kiveksiä. Jerkku sojotti häpeämättömästi napaa kohti, mortteli punakkana ja pöykeänä.

Elena riisui narunsa. Viettelevästi hän käänsi ne reisilleen ja paljasti pehmeän, ajellun pimpsan. Ei karvan karvaa prinsessan mehupaikassa.

Loberg ähkäisi, ja minullakin jysähti lahkeessa kivikovaksi. "Aiotko tosiaan panna tytön", kysyin. Selkäpiitä karmaisi.

"Totta kai", Loberg vastasi ja muljautti tuimasti. "Jos en minä, niin joku muu. On tätä naitu. Akka se on."

Neito oli noussut hajareisin Lobergin päälle ja heilautti rintojaan tämän kasvojen edessä. Lobergin sormet askaroivat tytön reisien välissä.

"Tu gustos me", tyttö kysyi pehmeästi, tai jotakin sinne päin. "Pidätkö sinä minusta?"

Loberg oli levittänyt jalkansa, ja istahdin hänen nilkkojensa väliin sängyn päähän. Muuta paikkaa ei ollut, ja siitä näki. Kursailematta Loberg kurotti kaluaan tytön tummahuuliseen, poimuisaan vakoon.

Tytöllä oli pyöreät, kiinteät pakarat, jotka rytmikkäästi pumppasivat suoroa sisään. Sinne upposi merimiehen karkean suonikas jolu.

"Jessus, kun puree", Loberg ähkäisi ja vilkaisi minuun silmät tappeina. Kädet hyväilivät tytön lanteita.

Sitten alkoi ratsastus. Ensin hitaasti, sitten kiihdyttäen. Tanakasti tyttö työsti koko mitalta, liha venyi kireänä parrulle. Loberg oli tarrannut molemmin kourin tytön tisseihin. Varmasti teki höpöä. Sitten tyttö kyyristyi aivan kullin juureen, puristi ja nytkytti Lobergin karjuessa. Siemen lensi.

Niin se oli ohi. "Me gustos tu", Loberg sanoi, tai jotakin sinne päin. "Minä pidän sinusta."

Tyttö hymyili surumielisesti. Hän kohottautui hitaasti ja kalu liukui märästä reiästä. Harmaantahmeaa nestettä pulahti aika loraus.

Myöhemmin illalla Elena tanssi lavalla ja hymyili pöytäämme. Kuvankaunis, köyhä tyttöparka. Seurasimme hänen notkeita liikkeitään ja pitkien, mustien hiusten heilahtelua paljaaseen selkään.

Valkopukuiset kävivät taputtamassa meitä olalle, eivät kantaneet kaunaa. He tiesivät, että tyttö vatkasi lanteitaan Lobergin spermat pimpassaan. Tänään Loberg, ensi kerralla joku muu jonkun toisen tanssitytön kanssa. Irstaasti kaupattu orgasmi paljaaseen emättimeen, kunnes jotain tapahtuisi, tyttö tulisi raskaaksi tai saisi sukupuolitaudin. Siitä riskistä heille maksettiin. Se oli Mustan perhosen lottoa, curacaolaista jännitystä niin osallistujille kuin mukaan tempautuneelle yleisölle.

4. Sähkön pimeä puoli

Olisihan näitä tarinoita, ja tässä vielä yksi. Uruguayissa oli levotonta, tunnelma maassa jännittynyt ja painostava kuin ukkosen alla. Kaupunkisissit ahdistelivat korruptoitunutta, kovakouraista hallitusta. Mutta töiden piti sujua. Tulosta tein jotenkuten, ja vain kerran toimiini puututtiin. Hienovaraisesti silloinkin.

Olin panemassa putiikkia lomakuntoon. Oli Tuomaan päivä suomalaisittain sanoen, joulu ovella silläkin pallonpuoliskolle, kun poliisipäällikkö ilmaantui yllättäen firman toimistoon.

"Mikä suo minulle tämän kunnian", kysyin. Olimme tutustuneet jollakin kaupungin kerman vastaanotolla.

Poliisipäällikkö pyyhki hikeä kasvoiltaan suurella valkoisella nenäliinalla ja pyysi minulta pientä, mutta tärkeää palvelusta.

"Sinähän tunnet sähkön", päällikkö aloitti ja nosti tummalla nahkalla päällystetyn, ikävän näköisen laitteen pöydälleni. "Veitikkaa pitäisi säätää", päällikkö jatkoi. Oli sattunut vahinko. Everstin poika oli unohtanut käydä parturissa ja silkkaa huonoa tuuriaan jäänyt erään hänen partionsa käsiin. Poika oli inttänyt olevansa everstin poika. Niin ne kaikki sanovat, kuulustelijat olivat ilkkuneet. Heillä oli tapana kujeilla pitkätukkien kanssa.

Myös minulle oli käydä samoin, päällikkö sanoi vakavana. Eversti oli ollut julmana. Nyt laite piti säätää niin, että vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan.

Vielä samana iltana säädin laitteen. Mallina minulla oli kotimainen sähköpaimen. Tiedätte varmaan, mistä puhun.

Palautin paketin seuraavana päivänä. Hieman kyllä selkäpiitä kylmäsi. Minähän en ollut tämän takana enkä muutenkaan pitänyt silloisista meiningeistä. Takuumiehet löytyvät silloisista maailmanvalloista, puolin ja toisin, eikä ongelmista näemmä ole vieläkään päästy. Oman roolini koin silti valonkestäväksi, ja laadin siitä yhtiölle asiallisen raportin. Se löytyy firman arkistosta, ellei sitä ole tällä välin hävitetty.

Kiinnitin nipistimen päällikön peukalonhankaan, toisen omaani ja esittelin. Kaksi tehoa, osoitin mittaria ja pyöritin kammesta. Tätä voi kutsua muurahaisiksi, tätä koppakuoriaiseksi. Eikä ylemmäs pääse. Pelote toimii, mutta vahinkoa ei tule.

"Tuimasti tuikkii", päällikkö irvisti ja pudisti nipistimen irti, kiitteli tyytyväisenä. Sillä aikaa kun kuittia kirjoitettaisiin joulurahalleni, päällikkö jatkoi, voisin seurata yhden koekuulustelun.

"Tarkistaisimme tehot", päällikkö sanoi.

En siitä osannut poiskaan lähteä. Päällikkö oli tyrkännyt kätensä, ehdotti sinunkauppoja. Hän sanoi olevansa Enrico, sivistynyt mies, harrastavansa eurooppalaista kirjallisuutta. Nyökkäilin vastaan.

Päällikkö antoi tiukan käskyn puhelimeen ja johdatti minut kellariin. Synkkä oli käytävä, karuja betoniseinät. Roskaista ja ummehtunutta.

Käytävän päästä kaikui ääniä, askelia, ovi aukeni ja sisään työntyi joukko univormupukuisia poliiseja. Välissään he taluttivat tummatukkaista, kolme-, ehkä nelikymppistä naista, jolla oli uhkeat rinnat ja suuret, selälleen rävähtäneet silmät.

Nainen oli ilkosillaan. Hän piti käsiään kouristuksenomaisesti vatsan alla hävyn suojana.

Poliisit tyrkkäsivät naisen keskelle huonetta, jossa tämä vilkuili tyrmistyneenä ympärilleen. Huone oli täynnä poliiseja, minä siinä heidän joukossaan. Täytyy sanoa, että tilanne oli sähkömiehelle outo.

Enrico nyökkäsi, ja taluttajat tarttuivat uudelleen naiseen, työnsivät hänet suurelle, vankkajalkaiselle pöydälle. Rimpuileva nainen käännettiin selälleen ja sidottiin käsistä ja jaloista niin sanotusti levälleen. Pitää muistaa, että maassa vallitsi jonkinmoinen sotatila.

Nainen nosteli päätään, haukkoi henkeään. Miehet hakeutuivat tiiviiseen rinkiin.

Voi sanoa, että tunnelma oli sakea. "Tuota vielä panisi", joku totesi, ja se laukaisi kielenkannat muiltakin. Pohdittiin, kuinka paksua nainen oli mahtanut elämänsä varrella saada. Antaisiko paremmin edestä vai takaa? Olisiko kovinkin äänekäs saadessaan? Poikkeustila tuo ihmisissä esiin tiettyä kursailemattomuutta. Olin sen jo aikaisemmilla komennuksilla huomannut.

Päällikkö alkoi kopeloida tissiä, ja näin, kuinka naisen silmät laajenivat. Nänniä venytettiin ja siihen kiinnitettiin nipistin. Johto vei kiemuraisena tummaan laatikkoon.

Sitten siirryttiin jalkopäähän, reisien väliin. Pitkä hiljaisuus. Nainen voihkaisi, kun päällikkö laski kätensä tuttavallisesti hänen polvelleen. Siitä edettiin hävylle, joka harottiin esiin tuuhean karvoituksen seasta. Häpyhuulia venyteltiin ja vanuteltiin, arvuuteltiin väristä, kuinka ankarasti niitä olikaan nuijittu.

Kun toinen nipistin kiinnitettiin klitoriksen varteen, nainen kirkaisi vertahyytävästi.

Sitten alkoi kuulustelu. Ei se mitään kuulustelua ollut, silkkaa sukupuolista häirintää. Naiselta udeltiin, kuinka monta miestä hänellä oli ollut ja oliko hän pettänyt vihittyä aviopuolisoaan. Riemu oli suuri, kun nainen tunnusti.

Nimiä tivattiin, tarkkoja kuvauksia, ja naista vannotettiin pysymään totuudessa. Pyyntöä tehostettiin johtamalla sähköä nänniin ja klitorikseen. Nainen milloin kiljahteli kimeästi, milloin kiemurteli ja huusi suoraa huutoa. Muurahaiset tekivät ahkerina työtään, koppakuoriainen kopristeli.

Kuulustelija hieroi hellästi hävynsuuta, kun nainen kertoi seikkaperäisesti yhdynnöistään. Hän kuvaili tuntemiensa miesten peniksiä, siemennesteen määrää ja laatua, ehkäisy- ja naintitapoja. Aina välillä kammesta väännettiin muutama muistia virkistävä kierros. Erityisen kiinnostuneita oltiin naimisesta ilman ehkäisyä. Kuin jättipotti oli yhden sellaisen tuoreen syrjähypyn paljastuminen.

Naisen rinnat värisivät, vatsa aaltoili ja vankkojen reisien välistä kohosi kiharainen kumpu. Halkio oli apposen auki, nipistin törrötti pörröstä ja nainen kertoi "kaikki nussimisensa", niin kuin miehet sanoivat.

Ryhmäseksiä puuttuu, todettiin. Enemmän olisi saanut olla yhden illan juttuja ventovieraiden kanssa, avioliiton ulkopuolista paljaspanoa. Sitä rouva vannotettiin harrastamaan aina tilaisuuden tullen, antautumaan vieteltäväksi.

Sitten miehet eivät keksineet enää mitään kyseltävää. Tyytyväisinä he irrottivat nipistimet ja hieroivat huolekkaasti rouvan nännejä ja klitorista. Sitten vapautettiin jalat ja lopuksi kädet. Nainen nousi istumaan pöydällä ja katseli pöllämystyneenä ympärilleen.

Hän oli tavallinen kotirouva, sattunut väärään aikaan jouluostoksille. Rouva ohjattiin pukeutumaan, minut kuittaamaan pieni palkkioni. Mietin, olinko yksi konnista, hyväksikäyttäjistä, jälleen kerran maassa maan tavalla. Entä sinä, lukijani?