Urasuunnitelma

Yhdynnän päätyttyä Larissa ei edelleenkään uskaltanut liikahtaa asennostaan. "Voit mennä, mutta muista, mitä lupasit! Meillä on omat keinomme valvoa, että se pitää", Zhdanov sanoi lähtiessään. Ovi sulkeutui, ja Larissa jäi huoneeseen yksin.

Larissa löysi vaatteensa ja puki ne päälleen. Kylpyhuoneessa hän järjesti hiuksensa ja pyyhki valuneet silmämeikit poskiltaan. Hän koetteli pakaroitaan. Eivät ne sentään verta vuotaneet. Sitten hän kurkisti käytävään. Hiljaista, ei ketään. Hän kulki hämärää käytävää, kunnes löysi aulan, josta oli tullut sisään. Kello seinällä näytti jo pikkutunteja. Hän kokeili ulko-ovea. Se oli lukossa.

Koppalakki ei ollut enää paikallaan pöytänsä takana, mutta Larissa huomasi tiskillä painonapin ja epäröiden hän painoi siitä. Ei tapahtunut mitään, kunnes vahtimestari säikytti hänet ilmestymällä äänettömästi hänen taakseen: "Mitä haluatte?"

"Tahtoisin lähteä pois, jos sopii", Larissa napautti alentuvasti. "Kaupunkiin, ja mahdollisimman pian."

Lihava koppalakki oli Larissaa selvästi lyhyempi. "Jaa, oikeastaan minulla on vuoro jo päättynyt", hän venytteli. "Enpä oikein tiedä. Mutta voisin ehkä poiketa määräyksistä, jos välttämättä haluatte maksaa siitä", hän sanoi silmiin katsomatta.

"Maksaa? Ymmärrättekö, että minut on kutsuttu tähän taloon vieraaksi? Eikä minulla ole rahaakaan mukana!" Larissa tiuskasi loukkaantuneena.

"Jaa, ei voi sitten mitään", koppalakki kääntyi kuin lähteäkseen. "Krhm... tuota noin. Kansainvälinen valuuttakin voisi ehkä kelvata", hän jatkoi ja silmäsi merkitsevästi kohti Larissan keskivartaloa.

Larissa häkeltyi punastuen, kun hän ymmärsi vartijan tarkoituksen. Minkälaisena tuo häntä oikein pitää? hän ajatteli. "Uskomatonta käytöstä! Minä olen puoluejohdon kutsuma arvovaltainen vieras! Kuka teidän esimiehenne on? Teen teistä valituksen!"

Koppalakin suu leveni hymyyn niin, että kultainen etuhammas loisti. "Ette te niin kovin arvovaltaiselta vierashuoneessa Zhdanovin kanssa vaikuttanut."

Larissa ymmärsi, ettei tästä palvelusta ollut valitusoikeutta. Talossa on tietysti joka huoneella korvat, kenties silmätkin! Mitä koppalakki oli kuullut? Tai jopa nähnyt? Hän oli niin yllättynyt uudesta tilanteesta, että hänen oli istuttava aulan nojatuoliin vaikka hiukan kipeää teki.

"Voisin saada teille kuljetuksenkin, vaikka on jo näin myöhä", vahtimestari pudotteli harvakseltaan pöytänsä takaa. Larissa istui ja yritti hahmottaa tilannetta itselleen, mutta ei kiihtymykseltään pystynyt ajattelemaan mitään selvästi.

Aikaa kului. Mies naputteli pöytää sormillaan ja katseli Larissaa. Larissa katseli seiniä, kelloa, ovea, mutta niistä ei apua löytynyt. "Krhm... tuota noin", mies jatkoi, "tämähän ei tietysti minulle kuulu, mutta kansliapäällikkö Zhdanov on vielä talossa, ja tietääkseni hänellä on joskus tapana jatkaa aamulla siitä, mihin illalla jäi."

"Hyvä on", Larissa nousi tuolistaan. "Missä se tehdään?"

Koppalakki näytti sormella että tänne päin. Keskisormella tehtynä ele näytti aika rivolta, eikä Larissa voinut muuta kuin seurata. Hän oli huomaavinaan, että miehellä seisoi jo. Pienessä huoneessa oli kulunut sohva. "Siinä", koppalakki viittasi, "ja kaikki vaatteet pois."

Sekin vielä, Larissa huokasi, mutta ymmärsi, ettei hänellä ollut valinnanvaraa. "Ei sitten mitään erikoista, eikä kasvoihin saa koskea", hän yritti edes hiukan lieventää nöyryytystään. "Ei tietenkään", mies vakuutti.

Vahtimestarin katsellessa hän joutui taas riisuutumaan alastomaksi. Rintaliivit ja pikkuhousut hän riisui kääntyen selin ja häveliäästi rintojaan peitellen hän ojentautui selälleen sohvalle. Kaikin tavoin hän pyrki osoittamaan inhoaan toimenpidettä kohtaan. Hän piti jalkansa yhdessä ja joutui levittämään ne vasta, kun koppalakki sai housunsa alas ja tuli nelinkontin Larissan päälle hänen jalkojensa väliin. Sormillaan karvaista vakoa tunnustellen mies haki emättimen aukon ja työnsi sojottavan elimensä siitä sisään.

Zhdanovin jäljiltä Larissan paikat olivat liukkaat, eikä paksukaisen kuntokaan ollut niitä parhaimpia. Mutta mihinkään hänellä ei taaskaan ollut kiire. Akti kesti tuskastuttavan pitkään. Mies piti kaksin käsin Larissan kasvoista kiinni ja suuteli turpeine huulineen häntä suoraan suulle. Sänkileuka pisteli, tupakka haisi. Larissa puristi huulensa kiinni ja pyristeli miehen alla, mutta ei voinut tälle mitään. Hikisenä mies nytkytteli ähisten välillä etunojassa, välillä koko painollaan Larissan päällä tämän rintoja ja aristavia pakaroita puristellen niin, ettei henki ollut kulkea.

Viimein maksun suoritus kuitenkin päättyi ja Larissa pääsi pukemaan vaatteet taas päälleen. Hän löysi käsilaukustaan nenäliinan, johon hän sai spermaa valuvat haaransa pyyhityksi. Koppalakki sytytteli kiirehtimättä tupakan ja tarttui vasta sitten puhelimeen. Soitettuaan hän maleksi avaamaan oven: "Spasiba, dazvidania!" hän toivotti sydämellisesti. Larissa ei välittänyt vastata.

Pihaan kaarsi sama vanha Lada, jolla Larissa oli tuotukin. Ja ratin takana sama univormu. Larissa avasi takaoven itse ja istahti kärsimättömänä takapenkille. Hän tiesi näyttävänsä vaikka miltä tukka sekaisin, mutta oli hyvillään, kun pääsi viimein talosta ulos. Joko viimeinkin tästä kammottavasta paikasta pääsisi lähtemään? Auto lähti ja rautaportti työkalunkuvineen jäi taakse. Larissa huokasi helpotuksesta.

Pitkään ei kuitenkaan ajettu, kun auto kurvasi sivuun kohti metsää. "Hei", Larissa kivahti. "Mitä nyt?" Auto pysähtyi, kuljettaja kääntyi hymyillen kohti takapenkkiä. "Miten olisi? Vai lähdettekö mieluummin kävelemään? Tästä on kaupunkiin 60 kilometriä."

Larissa katsoi miestä epäuskoisena. Sitten hän vain istui ja tuijotti ulos mitään näkemättä. Ei tällaista voi tapahtua oikeasti, hän ajatteli. Kunpa heräisin pian tästä unesta!

Kuljettaja nousi ylös ja avasi takaoven. Larissa antoi mielenosoituksellisesti miehen odottaa ovensa kanssa, kunnes nousi viimein autosta hitaasti, katsomattakaan häneen päin. Kuljettaja tuli viereen, käsi nousi lantiolle, koetti kipeinä jomottavia pakaroita. Larissa ravisti tunkeilevat kädet pois ja siirtyi loitommalle.

"Tuohon konepellille, olkaa hyvä. Parempaakaan paikkaa ei nyt satu olemaan", mies hymyili. Miten ärsyttävä tuo ylimielinen hymy olikaan! Larissa pohti epätoivoisesti mahdollisuuksiaan. Kotiin kävelisi ehkä vuorokaudessa, jos ei onnistuisi saamaan kyytiä. Mutta keskellä yötä, korkeakorkoisilla saappailla, tietämättä edes mihin suuntaan lähteä!

Hän tiesi jo talon tavat ja ymmärsi, ettei asia pitkittämällä enää paranisi. Vihaisesti hän riisui pikkuhousunsa, joissa oli jo märkä läntti haarojen kohdalla. Hän nosti hameensa ylös, asettui selälleen Ladan konepellille ja sulki silmänsä.

Kuski nosti häpeästä hiljaa itkevän naisen reidet levälleen. Hän katseli näkymää muikeasti hymyillen. Pakaroitten punaisina hehkuvat juovat näkyivät hyvin aamuyön valkenevan taivaan valossa. Larissa värähti miehen koskettaessa niitä tietävästi naurahtaen. Mies siveli limaista vakoa ja tunnusteli sitä niin syvältä kuin sormillaan ylsi. Rinnatkin hän kuori paidan ja liivien alta esiin. Larissa ei vastustellut.

Sitten mies aloitti. Hän tunkeutui Larissaan sisään, piteli kiinni heiluvista reisistä ja työnteli itseään niitä vasten. Samalla hän näki hyvin, kuinka hänen elimensä liikkui karvojen keskellä, sieltä pilkottavien häpyhuulten väliin.

Konepelti ei ollut kummoinen rakastelupaikka. Se oli kova, kylmä, vino ja pölyinen. Selällään maaten Larissalla oli tukalat oltavat. Sileästä pellistä ei saanut mitään otetta ja hän valui työntö työnnöltä pitkin auton nokkaa. Kuljettaja korjasi välillä hänen asentoaan ja taas sama meno jatkui.

Lopulta Larissa pääsi vielä kerran pyyhkimään sisältään valuvaa limaa ja spermaa nenäliinaansa. Vaatteet olivat pölyiset ja ryppyiset, pakaroita ja vaginaa kirveli. Loppumatka oli hiljainen. Larissasta ei ollut millään enää mitään väliä, vaikka ärsyttävä hymy taustapeilissä oli entistäkin leveämpi.

Aamuyöstä Larissa käveli kadun varresta lähiön kerrostaloon ja avasi kotinsa oven. Aluetarkastaja Obrezkov oli vielä hereillä keittiön pöydän ääressä. Pöydällä olevasta vodkapullosta oli jo enemmän kuin puolet juotu.